Kevättalvella 1966 koettiin Pelkosenniemellä vuosisadan kovimpia pakkasia. Jo edellisenä syksynä oli Mairisaaren ja Lietesaaren välille muodostunut suppojäästä syyspato, jota oli yritetty murtaa, siinä onnistumatta. Talvella joki jäätyi paikoin pohjaa myöten. Pakkanen koetteli kiinteistöjen vesijohtoja, niitä sähkölaitoksen miehet sulattelivat kahden kuukauden aikana.
Samana kevään olin Helsingissä Ammattienedistämislaitoksella opiskelemassa sähköyliasentajan tutkintoon. Jäätymisongelmista ei minulle ilmoitettu, vaikka olin hoitanut sivutoimena Vesiosuuskunnan isännöitsijän tehtäviä. Esko Alatalo toimi sijaisena ja hoiti sulatukset. Hyvä niin, kyllä minulla oli opiskelussa liian kanssa punnertamista.
Toukokuun alussa olin kotona tutkinnon suorittaneena. Asentajan- ja isännöitsijän tehtävät jatkuivat. Saman kuukauden kahdeksantenatoista päivänä Kemijoessa kirkonkylän alapuolella teräsjäät patoutuivat Mairisaarta vasten, aikaisempia vuosia tiukemmin. Aamuyöstä vesi nousi uhkaamaan rakennuksia ja maantiellä kulkua.
Yöllä kolmen aikaan nimismies Kosonen soitti minulle ja kysyi, voisinko tulla häntä noutamaan veneellä, kun Ojalanojan kohdalla on maantie veden vallassa. Nimismiehen tehtäviin kuului hätätapausten johtaminen. Hän päätti hätätilasta ja pyysi Sodankylän varuskunnasta sotilaita, räjähteitä ja helikopterin lennostosta apuun. Iltapäivällä kirkonkylä oli veden vallassa, vesi kasteli , siirsi ja vei rakennuksia mennessään.
Aake Ahvenainen oli ajan tasalla ja valokuvasi harvinaista luonnon tapahtumaa monelle rullalle, tunti, tunnilta kahden vuorokauden aikana. Minun huoleni oli sähkön- ja veden jakelu. Vedenottamo oli terveystalon rantatörmällä, kolme metriä maanpinnan alapuolella. Lähdin vedenottamoa pelastamaan, sain metsänhoitaja Korhosen kaveriksi. Vesi oli jo kynnyksellä sisälle valumassa, kun astuin sisälle ja vedin perässäni oven kiinni. Aloin tilkata trasselilla oven pieliä, sitä mukaa kun vesi nousi. Asensin mukaan ottamani oman vesipumpun, pumppaamaan vuotovedet ulos tuuletushormin aukosta. Vesi nousi ja nousi puoliväliin ovea. Korhonen odotti veneessä ulkopuolella. Hän oli jo huolissaan ja vaati kovalla upseerin komentoäänellä tulemaan veneeseen ja tottelemaan.
Viimeisenä pelastusyrityksenä raahasin tosi raskaat pumppujen sähkömoottorit huuhtelusäiliöiden päälle katonrajaan. Lopuksi irrotin sähkömittarin ja ripustin katonrajaan. Korhosella oli hätä miten pääsen veden takaa ulos, kun vesi syöksyy sisälle. Asetin jalat sähkökeskuksen päälle ja avasin oven. Veden syöksyessä näytti siltä, että koko vedenottamo tuhoutuu, kun huuhtelusäiliöt keinuivat veden voimasta. Pääsin puolikuivana veneeseen, vesi jatkoi nousuaan ei auttaneet pelastusyritykset, kaikki kastui.
Pelastustoimet jatkuivat, helikopterilla oli pelastuslentoja. Olavi Kantolan talo oli jäänyt veden saartamaksi, sieltä kopteri nouti Tasalan mummon ja pelastajat Jouko Lindfors ja Esko Alatalo uittivat lehmät maalle. Sinne jäi karja kuusentyvelle.
Seuraavana aamuna helikopterilla kuljetettiin räjähteitä padolle. Ensimmäinen neljänsadan kilon panos ei saanut jäitä liikkeelle. Toiseen latinkiin sotilaat panostivat kahdeksansataa kiloa räjähdettä. Se tehosi ja jäät lähtivät liikkeelle, aiheuttaen ennennäkemättömän myllerryksen. Räjähdyksen paineaalto rikkoi lähitalojen ikkunoita, muistini mukaan kahden kilometrin etäisyydellä olleesta virastotalostakin särkyi ruutu.
Sähkölaitoksen asentajat erottivat jäiden rikkomat johdot verkosta sitä mukaa, kun pato eteni. Veden laskettua, Kemijärveltä saapui sähkömiehiä korjaamaan johtoja, kuivaamaan sähkömoottoreita ja sähkökeskuksia. Teuvo Lampa ja Lennart Eskelinen avasivat vedenottamon sähkömoottorit ja kuivasivat ne nestekaasu tohottimella. Tähtikolmiokytkimiä ja sähkökeskusta piti kuivata sama tavalla. Veden jakelu alkoi jo samana päivänä.
Sähkön jakelu oli poikki monesta taloudesta monta päivää. Arvospuolen joenylityspylväät vei tulva ja uuden rakentaminen kesti viikkoja. Virastotalon kellarikerroksessa sijaitsi Telen arvokkaat keskuslaitteet. Puhelinasentaja Ilmari Lahtela pelasti keskuksen kumiveneellä seilaten. Ilmaria muistettiin uroteosta seuraavana Itsenäisyyspäivänä, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalilla kultaristein.
Kunta nimesi vahinkoja arviomaan toimikunnan. Olin mukana sähkövahinkoja arvioimassa. Toimikunta arvio kirkonkylän , Kairalan ja Luiron vahinkoja kärsineet kiinteistöt. Tämä tarina on pintaraapaisu tapahtumista ja kärsimyksistä mitä perheet saivat kokea. Tulva pilasi monen perheen kesän, lattiat täytteineen oli uusittava ja seiniä kuivattava.
Onko Kitisen rakentaminen estänyt tulvan uusiintumisen kirkonkylässä, nähdään tulevaisuudessa?
–Matti Hulkko