Keväällä 1952 eivät uittotyöt alkaneetkaan kuten tavallisesti. Pelkosenniemelläkin uiton töihin tottuneet miehet laskivat perseet kenttään paremman palkan toivossa. Ei uittoyhdistyskään neuvottomaksi jäänyt. Värväsi uittotöihin miehiä Pohjanmaalta. Muutama paikkakuntalainen työnjohdon ohella uskaltautui joukkoon. Isänikin hoiti uiton hommia sivutyönä, hän määräsi minutkin viisitoistavuotiaan pojan kokkaamaan miehille sapuskaa. Töpinäveneessä oli puolikkaasta tynnyristä valmistettu rilleillä varustettu liesi ja ruokatarvikkeille kookas puulaatikko.
Työnjohtaja Liimatainen antoi ennakkoa ruuan hankintaan. Kaupoista ostin pääosan ruuasta, maito, perunat ja joskus tuoretta lihaa talollisilta. Aamukahvin jälkeen aamupäivän ateriana oli läskisoosi ja tuppiperunat. Kastike ei minun taidoillani ruskistunut, miehet tuumasivat sen olevan terveellisempää vaaleana. Rusinasoppa oli jokapäiväistä, joessa jäähdytettynä. Illalla syötiin purkkilihasta valmistettua lihasoppaa, siihen tahtoi kyllästyä. Ei tuohon aikaan kylmälaitteita kaupoissakaan ollut.
Joskus ruokailuun saatiin vaihtelua. Arvospuolen Kumpulassa oli varauduttu uittoroikan käyntiin, sinne poikettiin tilaisuuden tullen. Siellä saimme nauttia ohrarieskasta ja viilistä puisista leileistä. Kaksi miestä söi yhtä aikaa samasta leilistä, lusikoiden kermaista herkkua. Kaupoista ostettu jokapäiväinen leipä oli ruis- ja setsuurilimppua.
Töpinävenettä ei aina kuljetettu mukana. Silloin kahvi keitettiin nuotiolla, sateella nuotion syttyminen ei nuorella kokilla kaikkien mieliksi onnistunut. Arvosteluun oli minun tyytyminen, puolustajia ei ollut. Viikon kokkasin. Vihdoin työnjohtaja sai hommatuksi kokiksi talon tytön Kiemunkivaarasta. Minä jäin kokin apulaiseksi ja ruuan hankkijaksi.
Pohjanmaan miehissä oli nuoria koululaisia ja muutama jämerä vanhempi mies. Oli joukossa vanhempi kansakoulunopettaja, joka ei kaikesta päätellen osannut soutaa, kun hän aina huopasi. Erään kerran lakkovahdeiksi itseään tituleeraavat lakkolaiset tulivat ruokailun aikana työmaalle. Aloittivat keskustelun:
– Toverit, tiedättekö, että työskentelette lakonalaisella työmaalla
– Täällä ei ole tovereita, Kauhavalainen vastasi.
Työnjohtaja kehotti lakkolaisia poistumaan, häiritsijät poistuivat. Uittotyöt edistyivät, puomiohjeet saatiin paikoilleen. Puutavara alkoi lipua Kemiä kohti. Heikkisen Aarne hinasi veneletkaa paikasta toiseen ja miehet puhdistivat rantoja kuivilleen jääneestä puutavarasta. Aikanaan korpilakko murtui ja osa lakkolaisista pääsi jatkamaan uittotöitä.
Tilipäivänä minun piti huolehtia ruokaporukan perinnät. Ynnätä menot ja jakaa miesten ruokapäivillä. Muistan kuinka laskutaitoni oli tiukoilla saada menot ja tulot täsmäämään. Liimataisen talon varjonpuoleisella seinustalla maassa istuen räknäsin ruokapäivän hintaa. Sen muistan kuin eilisen päivän vieläkin. Ei ruokapäivä halvaksi tullut johtuen lihapurkki ruuasta. Monesti miehille lausuin lehdestä lukemaani lausetta. ” Talous tarkka , vakaa markka,” siitähän miehet tykkäsivät.
Työpäivät olivat kahdentoista tunnin mittaisia. Lauantaina ja pyhinä sai kaksin-, kolminkertaista palkkaa. Vaikka tuntipalkka ei rapia ollut, niin päivän pituudella tilipussi lihoi. Isäni tilitti miehet. Tilini meni isän kukkaroon, sain vain ruokapäivärahan. Pohjanmaan miehet eivät jatkaneet Kemijokea alaspäin. Uiton hännän mukana valuivat vanhat uittolaiset Kemin erotusaltaille.
Pohjanmaan miehille ja minullekin ensimmäinen Kemijoen uittotyömaa oli ikimuistoinen kokemus.
–Matti Hulkko