Huttulan tila sijaitsee Pyhätunturin läheisyydessä kalaisan Huttujärven rannalla. Tila muodostettiin kruunun maista 1900 luvun alussa. Tilan ensimmäinen asukas oli Reeti Varrio alkujaan Lakso. Hän oli syntyisin Luirolta. Hänen vaimonsa oli Elisabet (Petti) os. Pyhäjärvi. Lapset olivat Johannes ja Armas.

Taru kertoo, että Reetin rakentaessa taloaan ja navettaa isoista hirsistä hirttä oli nostamassa toisesta päästä Huttu – Ukko. Näin Huttu – Ukko tarinat saivat alkunsa.

Reeti sairastui lähti hoitoon eikä palannut. Petti muutti pois tilalta ja meni naimisiin Matti Mäkitalon kanssa.

Varrio myi tilan Edvin Kemppaiselle, joka oli kotoisin Kuusamosta. Lapset olivat Kalle, Tilta, Miina ja Aino, syntyneet Paanajärvellä. Tilta meni avioon Jalmari Pyhäjärven kanssa. Miina meni naimisiin Eelis Lehtelän kanssa. Aino avioitui Kaarlo Väyrysen kanssa.

Elettiin vaikeita aikoja, jolloin setelitkin puolitettiin. Kemppainen velkaantui pelkosenniemeläiselle kauppias Kusti Tervolle. Koska Kemppainen ei pystynyt maksamaan velkojaan, hän joutui myymään tilansa kauppias Tervolle.

Huttulan tilalle muutti Kusti Tervon veli Hannes Liisa-vaimonsa kassa, jota myös Liisuksi kutsuttiin. Lapset olivat Lyyti (synt.1911), Leevi, Niilo, Erkki, Lauri, Martti, Olli ja Maija, joka kerkesi syntyä Hutussa.

Erään kerran lapset säikähtivät ja luulivat Huttu – Ukon tulevan savupiippua myöten sisälle. Piipusta kuului kauhea ryminä ja hellan rallit lensivät lattialle, mutta seasta ilmestyikin vain haukka. Vetojuhtana heillä oli Hutussa sonni, jolla vedätettiin polttopuut ja heinät. Koira oli niin viisas, kun sille laittoi laukun kaulaan, se nouti postin 11 km päästä Pyhäjärven kylästä. Aikaa postireissulla kului noin kaksi tuntia, koiran juoksuaikana postia sai odottaa joskus hyvinkin pitkään. Kylillä kiersi juttu, että Liisulla oli navetassa kaverina Huttu – Ukko, joka tyhjensi maitoämpärin lypsyjen välissä siivilään ja siirsi lypsinjakkaran seuraavan lehmän alle. Kymmenen vuotta perheellä Hutussa vierähti. Perhe hankki rahaa metsätöillä ja lunasti takaisin Pelkosenniemellä olleen tilansa, joka oli ollut kymmenen vuotta pankin hallussa.

Seuraavaksi tilan osti kolme liikemiestä, jotka jakoivat tilan keskenään kolmeen osaan. Vakituisia asukkaita tilalle ei enää muuttanut. Metsäyhtiöt majoitti miehiä ja hevosia tilan rakennuksiin useiksi vuosiksi.

Yhtenä iltana savotan kasööri näki Huttujärven jäällä hiihtelevän itse Huttu – Ukon. Ukolla oli ollut kuuset sauvoina ja suksista oli jäänyt puolimetriä leveä jälki. Sama kasööri säikähti toisen kerran, kun hän aukaisi huussin oven. Siellä istui isokokoinen yksisilmäinen Huttu – Ukko.

Nämä kohtaamiset riittivät kasöörille. Hän otti lopputilin ja häipyi etelänmaille. Savottatalvista Huttu – Ukko ei tykännyt, eikä jättänyt työntekijöitä rauhaan, muistutti olemassaolostaan dramaattisesti. Erään kerran vanhempi mies tahkosi veitsensä ja leikkasi kaulansa poikki Huttu – Ukon käskystä. Eräs nuorimies hirtti itsensä tallin länkinaulaan, saman tempun teki myöhemmin savotan kokki, kun Huttu – Ukko kiusasi jatkuvasti.

Myöhemmin rakennukset olivat vapaasti kaikkien kulkijoiden käytössä. Poikkeuksetta jokainen yöpyjä pelkäsi, kun kuuli rymistelyä ja näki näkyjä, joille ei löytynyt selitystä. Moni lähti yönselkään ja nukkui mieluummin nuotion lämmössä.
Tämän kertomuksen on muistiin merkinnyt Matti Hulkko haastateltuaan 86-vuotiasta Toivo Pyhäjärviä ja hänen vaimoaan Gunillaa, Anna Liisa Alataloa, Veikko Tolppasta ja Olli Tervoa 01.-02. 11. 2006.