Oodi Pelkosenniemelle

Kemijoki, elämän virta!
Tunturi, vaarat ja järvien selät.
Mäelle asuttajat kirkon veistivät,
vaakunan saivat ja sillat rakensivat.

Niemellä hyvä on asustella
on puhdasta vettä ja ilmaa kaikkialla.
Pyhällä turistin ilo lasketella,
metsästäjän luonnossa saalistella.
Porojen polkuja palkistella.

Kevät herättää elämän virran,
lintujen lauluun rentukat rannan.
Kesään kultaiset kullerot
ja tuomien tuoksuvat kukkaset.

Kesäöiden kirkkaus ja aamukasteen raikkaus,
niittyjen tuoksut keräävä tuulen puhallus,
ja soidin käen kutsuva kukahdus.
Kaipaako pieni ihminen muuta?

Ruska värjää lehdet kellastuneet,
värin vaihtaa talven lumihiutaleet.
Kuutamo valaa valoa maisemaan,
revontulet Lapin värejä tulvillaan.

Ei liioin rikkautta, vaan rakkautta,
rauhaa ja avaruutta.
Luonto lupaa onnen tulevaisuutta.
Kaipaako pieni ihminen muuta?

Jälkeenne jättäkää kaikki sovulla,
mitä olette kokeneet elämän polulla.
Elämän virtaa suojelkaa,
sukupolvesta toiseen virtaavaa.

Matti Hulkko

Odottaa tyttö oveen koputtajaa,

poikaa luokseen saapuvaa.

Poika pakkasessa pyörää polkee,
kuu puiden latvoissa kilpaa kulkee.

Pojalla on kuurassa tukka,
jaloissa äidin kutoma villasukka.

Kuu näyttää tietä sädehtivää,
pojalle tytön luokse kiirehtivää.

Ei haittaa pakkanen poikaa polkevaa,
eikä ruusuja suojassa puketissaan.

Tyttö oven avaa pojalleen,
poika puketin tytölleen.

Odotuksen hellä katse kohtaa,
pojan punaposket hohtaa.

Tyttö kylmän suukon saa,
syliin lämmön poika sulaa.

Matti Hulkko

Lapsi ja Sota

Kesään helteiseen aamuun
parkaisi poikalapsi.
Äänen kuuli uupunut äiti.

Onnittelut toi peipposten laulu
ja tuomien tuoksu,
sen aistivat äiti ja lapsi.

Kolme kesää onnea kesti,
poika varttui ja poikaset peipposen pesän.
Sotaan päättyi laulut ja onni.

Lähti pakoon äiti ja lapsi.
Pommit tippui, sai vamman,
ei päässyt hoitoon lapsi.

Rauha koitti, koti säästyi.
Ei kuullut laulua peipposten,
tuomien tuoksun aisti.

Matti Hulkko