Ensimmäiset avioliiton viisi vuotta olimme vaimoni Toinin kanssa asuneet Pelkosenniemen virastotalossa. Lapsia oli kolme: Tapio neljän-, Elina kolmen- ja Irmeli yhden vuoden ikäisiä. Kuulimme, että kylässä oli myynnissä Salon pariskunnan omistama Vesalan tila. Juuri sellaisessa paikassa Kemijoen kahta puolta, josta olimme pitkään haaveilleet. Isän kanssa katsastimme metsäpalstan, ammuin riekon tuolla reissulla. Salot yllyttivät ja halusivat meille myydä tilansa. Sanoivat, että olette nuoria ja pystytte hoitamaan lainan. Pankkilainalla tila ostettiin syyskuun 12. päivä vuonna 1964.

Tilalla oli hirsistä rakennettu kahden huoneen ja kommuutin mökki, aitta ja pahoin laho navetta. Kaivoa ei ollut. Joesta ja naapureitten kaivoista olivat entiset asukkaat veden noutaneet.

Samana syksynä raivasimme ja poltimme pajukot, lapset oli seurana ja riemuissaan. Aloitin myös kaivon kaivamisen kahteen metriin saakka. Keväällä, pohjaveden ollessa alimmillaan, jatkoimme kaivamista Kilpimaan Arvon kanssa. Kaivettuamme kaksi päivää saavutimme kuuden metrin syvyyden ja pohjaveden. Vesi oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Purimme lahon navetan.

Seuraavat kymmenen vuotta maksoimme tilaa ja pidimme mökkiä kesäasuntona. Sitten tuli aika jolloin pesänrakennusvietti sai vallan, aivan kuin taivaan linnuilla keväisin. Vuosi oli 1973, kun tilasimme valintamme mukaiset piirustukset Suunnittelutoimisto Mallitalo Oy:ltä. Seuraavaksi laitoimme aravalaina hakemuksen vireille, aikaisemmin ei Pelkosenniemeltä oltu aravaa haettu.

Tilakaupassa tuli myös omaa metsämaata kuusikymmentä hehtaaria. Aloin suunnitella, että sahapuut ajettaisiin keväthangilla poikkijoen Hirsikankaalta. Rovaniemeltä sain ostetuksi tarjouksessa olevan uuden moottorikelkan, merkiltään Vinha 500. Ei kelkka kaksinen ollut, mutta puolet halvempi kuin muut kelkat. Sain lainatöitä vastaan puiden kaatoon ammattimetsurin Urpo Perttusen.

Niin alkoi pyhänseutuina tukki lekkassa joen yli rakennuspaikalle. Hirsikankaalta oli joelle myötämaata, kuorma oli purettava jäälle ja matkaa jatkettava yhdestä kolmeen tukkia kyydissä. Kovalla vauhdinotolla sain kuorman törmän päälle, reitti kulki Kulpakon luiskan kautta. Ei hankikelejä aina ollut, tukin ajoon pääsi lähtemään jos oli yöpakkasia ja silloinkin aamuyöstä. Työkavereilta sain joskus talkooapua ja niin seitsemänsataa sahapuuta oli kevään mittaan tontilla odottamassa sahausta.

Alkoi sahurin metsästys. Sain osoitteen ja soitin Niilo Kurkiselle Sodankylään. Hän kertoi, että rokulissa on talvi oltu ja karvakengät ovat talven pellinvarressa roikkuneet. Sahuri lupautui tulemaan heti pääsiäisen jälkeen.

Niin pyörähti Nuhffi-traktori sahoineen pihalle pääsiäiseltä. Sahauksessa Niilolla oli poikansa Tapio perämiehenä. Niilo oli hauska tarinan kertoja ja seuramies, hänellä ei helpolla tullut suru puseroon. Apumiehiksi palkkasin Rovan ja Mäkkän. Toinin kanssa taaplasimme sahatavaran. Pinnoista ja muovikelmusta rakensin taapeleille sateensuojan. Rakennuspuutavaraa tuli kahdeksan ”tanttua”.

Kirvesmiehiä ei paikkakunnalla monta ollut, olin seurannut ja tykästynyt Martti Kantolan työn jälkeen. Otin Marttiin yhteyttä ja sain häneltä lupauksen tulla seuraavana kesänä töihin.

Puutavara oli kuivunut kesän, aloin tiedustella höylääjää. Kuusamosta löytyi Esko Maikku, joka kulkee höyläkoneen kanssa pitäjillä. Höyläys tapahtui ennen lumisateita, höylätavaraa tuli 8526 jm. Taas oli meillä taaplausta ja suojausta toiseen kertaan, olohuoneen höylälaudat kannoimme mökkiin talvehtimaan.

Rakennusvuoden keväällä 1974 tein tarkat suunnittelut ja laskelmat rakennustarvikkeista. Tarjouksia pyysin alan liikkeistä, kaupat ja toimitusajat sovin Teräs Oy:n Koutelon kanssa.

Roudan sulaessa ja maiden kuivattua, kesälomiemme alkaessa heinäkuun alkupäivinä, rakennustyöt aloitettiin. Perustuksen kaivoivat koneellaan Teemu ja Toivo Hiltunen.

Varaamani kirvesmies Martti Kantola saapui poikansa Riston kanssa laudoittamaan perustusta. Minä taivuttelin betoniraudat sokkeliin. Eero Laurila ajoi traktorilla soraa Kupittajan montusta noin 450 kuutiota.

Perustuksen valutalkoot oli suurempi tapahtuma. Työkaverit, kylänmiehiä ja Juhani- veljeni vaimonsa Marjan kanssa olivat suureksi avuksi. Toini muonitti talkoolaiset. Minä olin valmistanut juotavaksi banaanikiljua. Lopuksi saunottiin ja uitiin.

Perustuksen kuivuttua alkoi rakennukselta kuulua jatkuva vasaran pauke. Toinin kanssa olimme valmistaneet kattotuolit aikaisemmin keväällä. Ei mennyt montakaan päivää, kun jo oltiin sateelta suojassa. Kirvesmiesten töihin en ehtinyt osallistua. Tehtäväkseni jäi sähkötyöt ja viemäri, sekä lämpöputkiston asennukset. Lämpöputkiston liitokset tein osista kierteitä vääntäen. Toini piti huolen, ettei laudanpätkiä ja roskia rakennuksella kuljeksinut.

Tapio oli neljäntoista vuoden ikäinen ja osallistui rakentamiseen. Palkaksi Tapio sai käytetyn mopon, sillä hän ajeli metsäpoluilla ja tontilla aina, kun joutoaikaa oli. Lainetoja kävi muuraamassa savupiipun, pannuhuoneen seinät ja takan, ammattimiehen taidolla.

Lattian valussa minua kävi auttamassa Raine Lehtelä. Jätin lattian kuivumaan liipattavaksi aamuun, meinasin myöhästyä. Sain Urpo Perttusen avuksi ja jotenkuten liippauksesta selvittiin. Myöhemmin kyllä piti tasoitetta käyttää. Kadutti, kun en antanut liippausta Martin suoritettavaksi, yritin muka säästää.

Rakennustyöt edistyivät suunnitelman mukaisesti. Sain asennettua öljylämmityksen käyttöön ja lattiavalut kuivumaan. Rovaniemen Matto Nurmiselta kävimme valitsemassa kokolattiamatot olohuoneeseen ja kamareihin, muovimatot keittiöön ja pesutiloihin.

Toini veti maalia ja valttia seiniin ja ikkunapokiin sellaisella vauhdilla, että pois tieltä. Illat meillä venyi puolelle öin ja valmista tuli. Martin tullessa aamulla töihin, hän monesti hämmästyi, mitä olimme saaneet aikaiseksi.

Jouluksi pääsimme oman kurkihirren alle, väsyneinä mutta onnellisina. Tytöt saivat yhteisen ruusunpunaisen huoneen, Tapio oman taivaansinisen huoneen. Me Toinin kanssa halusimme ruohonvihreän huoneen.

Riemulla ei ollut rajoja, kun kuusi koristeltiin ja joulupukkia odotettiin. Jouluateria nautittiin, takassa pidettiin tulta. Saunassa ei ollut vielä lauteita, saunottiin tilapäisillä lauteilla. Muistan, kun ensikertaa laittauduin nukkumaan omaan huoneeseen. Silloin ajattelin, että onkohan tämä paikka minun viimeinenkin leposija.
–Matti Hulkko