En ollut kolmeatoista täyttänyt, kun keväällä 1950 pyöräilin töitä kysymään Mairijoen Sahan isännältä Heimo Arvolalta. Hän oli sodat käynyt mies, aina huumoripilke silmäkulmassa. Ei hän heti torjunut pyrkimystäni. Ehdotti työkoetta, osoittaen pintakasaa: ”Pieni kokeeksi nuo pinnat metrin mittaiseksi ja pinoa”. Siinä oli haastetta. Olin aikaisemmin veistellyt kirveellä leikkiveneitä, polveenikin iskenyt.
Seuraavana aamuna otin isän pikku kirveen mukaan ja pyöräilin seitsemäksi töihin. Isäntä näytti mallia miten pinta katkaistaan kirveellä vinosti iskemällä. Paksuimmat tyvipinnat sahataan. Valitsin tukevan pölkyn hakkuualustaksi ja sitten kirves heilumaan. Niin alkoi pintakasa siirtyä pinoon. Illalla pinnat olivat metrin korkeassa ja neljä metriä pitkässä pinossa. Isäntä hyväksyi minut töihin. Näin onnistui elämäni ensimmäinen työnhaku.
Sahalla oli töissä muitakin koulukavereitani: Erkki Pyhäjärvi, Mikko Hiltunen, Toimi Pyhäjärvi ja Arvo Kilpimaa. Meitä ohjasivat sahan isäntä Heimo, perämies Martti Hoffren ja tälläri Sulo Arvola. Työpäivät olivat kymmenen tunnin mittaisia, päivällä lyhyt ruokailu. Isännällä oli vitsikäs tapa komentaa syömään: ”Lähetään haukkaamaan myrkkyä!”. Heti, kun olimme eväsleivät syöneet hän hyppäsi peskalta ja sanoi: ”Lähetään hyökkäämään”.
Aamulla vesi ohjattiin virtaamaan turpiinin kautta ja koneet käynnistyivät. Sahapuut repsikka nostatti alapuolisesta joesta ketjuun kiinnitettynä laanille. Sahuri eli keulamies ohjasi puut raamisahaan, mihin tälläri oli asentanut terät mittojen mukaan. Kanttauksien jälkeen valmis tavara lastattiin vaunuun, joka työnnettiin kiskoja myöten taaplattavaksi. Puutavaraa meni sähkölaitokselle koppimuuntajien rakentamiseen.
Eräänä päivänä isännän vanhemmat Johannes Arvola, Puisto Jussiksikin häntä sanottiin ja Kaisa-muori soutivat Puistolasta sahan rantaan. Kaisa kapusi edellä piimäpäälärit käsissä roikkuen, pojat nähtyään tokaisi: ”Piilosillako pojat on”. Puisto Jussi asteli kohta perässä ja tokaisi: ”Hippasillako pojat on”.
Huumori oli paljon maailmaa nähneillä vanhuksilla tallella. Heidät oli vihitty Michiganissa Yhdysvalloissa 1910. Puisto Jussi oli ollut siellä mainarina. Me pojat kävimme vuoronperään Puistolassa talon töitä tekemässä. Hallan torjuntaan kerättiin kantoja, Sulon apuna rakennettiin piikkilanka-aitaa, kellari oli rakenteilla ja polttopuita pilkottiin.
Kuukauden tienesteillä kävimme Marjatta-siskon kanssa viettämässä kesälomaa sukulaisissa Iisalmessa ja Kuopiossa. Olihan se elämys saada kyytiä hienolla mahonkiveneellä Kallavedellä, iltaa aamua mökillä käydessä. Myöhemmin kummitäti Kuopiosta mainitsi kirjeessään äidille: ”Oli se teidän Matti eri poika, kun itse hankki matkarahat ja kustansi vielä Marjatankin”.
Lopuksi sahan historiaa: Mairijoen Saha ja Mylly oli rakennettu 1914, kyläkuntien toimin hankittiin paikalle koneet, kivet ja raamisaha. Tämä ensimmäinen saha paloi 1918. Uusi saha oli pystyssä seuraavana vuonna. Osa osakkaista luopui, sinnikkäimmät jatkoivat. Toisen sahan patorakenteisiin käytettiin betonia, mutta pohjamaa petti ja pato sortui. Pato uusittiin heti kesällä vanhalla tavalla puuta ja maata käyttäen.
Vuonna 1934 rakennettu maantie Kemijärveltä Pelkosenniemelle pienensi joen vesivarastoa niin, että kuivina kesinä saha seisoi. Yritys meni konkurssiin 1936. Saha joutui Johannes Arvolalle. Hän hankki myllyn ja sahan voimanlähteeksi polttomoottorin. Näin toiminta jatkui sotiin saakka. Saksalaiset polttivat kaiken 1944. Sodan jälkeen oli taas rakentaminen edessä. Toiminta jatkui muutaman vuoden, pitempiaikaista työmaata ei enää Mairijoelle tullut. Lopullisesti toiminta lopetettiin 1964, syynä Kemijärven säännöstely. Saharakennus purettiin 1973 maantien oikaisun takia.
Kotiseutuyhdistys yritti pelastaa kivijalalla seisovaa raamisahaa yritysmuistomerkiksi. Asia jäi hoitamatta, ja niin etelän keräilijät veivät harvinaisuuden museoon. Jäljellä on pelkkä raamisahan kivijalka.
–Matti Hulkko