Kevät on jo pitkällä ja aurinko sulattelee viimeisiä lumia. Silloin minä, unelias hillanverso herään, kuulostelen ja katselen uteliaana ympäristöä suuren suon mättäältä. Juureni ovat vielä unessa routaisessa maassa. Kyllä on mielenkiintoista herätä pitkästä talvihorroksesta, kuulla lintujen liverrystä, aistia kevään tuoksuja.
Kurjet ovat saapuneet syntysijoilleen, koikkelehtivat pitkillä koivillaan mättäältä mättäälle maukkaista karpaloista nauttien. Välillä huutaa toitottavat ja esittävät rytmistä tanssia. Saalistavat joskus herkkupalan sammakosta. Kapustarintakin ylpeilee kauniilla rinnallaan ja kuuluttaa tuloaan viheltäen.
Odottakaahan, kun saan juureni hereille, niin nostan nuppuni ylemmäs ja liityn soidinmenoihinne. Käkikin on jo saapunut ja kukkua helskyttelee koivikossa.
En enää pelkää hallaöitä. Uskallan aukaista nuppuni ja levittää valkoisen hääpukuni täyteen loistoonsa. Nautin kesästä täysin siemauksin ja odottelen pölyttäjää.
Havahdun siihen, kun ukkonen jyrähtelee. Voi, eihän vain raekuuro pilaa häitäni, vavisten odotan sen ohimenoa. Ukkonen loittonee, tuuli tyyntyy ja aurinko kuivaa hääpukuni.
Sateen jälkeen suolle ilmestyy kuin tyhjästä kaikenlaisia itikoita ja pörriäisiä. Niillä on kova jano, lentelevät kukasta kukkaan mettä imien pitkillä kärsillään.
Kuulen kuinka mätästäni lähenee ihmeellisen ihanalta kuulostava surina. Kohta näen kuinka pörriäinen muut kukat hyläten istahtaa minun hääpuvulleni. Tarjoan häämaljallisen mettä juotavaksi. Tunnen kuinka pörriäisen karvainen iho kutittaa minun emiäni. Nautin lemmen-hetkestä ja pölytyksestä. Ikimuistettavan hääpäivän jälkeen alkaa jännittävä odotus.
Aurinko valaa lämpöä ja valoa päivin öin. Minä kasvatan jo toista nuppua. Lintujen viserrykset ovat hiljentyneet. Käki kukkuu soidintansa ja hakee käenpiian pesää vaihtaakseen siitä munan omaansa.
Pulskistun päivä päivältä, avaan nuppuani posket punaisina hehkuen. Suolla vipeltää kahlaajien ja vesilintujen poikueita. Etsivät ötököitä ja vihantia kasvien versoja. Haukat ja pikkupedot pyydystävät niitä poikasilleen syötäviksi.
Öisin aurinko painuu metsän taakse ja usva leijailee kylmänä suolla. Pakkasöistä on jo pelkoa. Pitää kiireellä kypsyä maukkaaksi hillaksi. Kesän mittaan olen saanut kullankeltaisen ja houkuttelevan ulkonäön. Tulisipa nyt mesikämmen pentuineen ja ryystäisi minut suuhunsa makoisasti maiskutellen.
Odotellessani lehahtaakin käki mättäälleni ja nokkii minut nokkaansa nielaisten vatsaansa. Nuori käki ei tiennyt, että kukkuminen ei enää onnistu, kun syö kypsän hillan. Tämän perimätiedon käki unohti ahmaistessaan herkullisen hillan. Nolona se lähtee lentää liihottelemaan, pyrstö keikkuen, äänettömänä Afrikkaan.
—Matti Hulkko