Tässä tarinassa venemestari Aleksander ”Santeri” Autioniemi kertoo elämäntaipaleestaan.
Synnyin joulukuun seitsemäntenä päivänä vuonna1922 kotonani Autioniemessä. Isäni oli Simon Pietari Autioniemi, syntynyt vuonna 1886 ja kuollut 1958. Äitini oli Alma, omaa sukuaan Suvanto, syntynyt vuonna 1889 ja kuollut vuonna 1948. Muita lapsia perheessä olivat Leevi Nestori (1921), Tauno (1923), Aarne (1925), Toivo (1926), Lauri Aatos (1927), Eeva Annikki (1929) ja Anelma (1933). Aarne ja Toivo kuolivat jo lapsena. Nyttemmin myös Lauri Aatos ja Eeva Annikki ovat kuolleet. Perheeseen kuului myös velipuoli Aapeli Suvanto, syntynyt vuonna 1910.
Ensimmäiset muistikuvat minulla ovat ajalta, jolloin olin viisivuotias. Kävelimme äidin kanssa kinttupolkuja pitkin Piippolaiseen, jossa levähdettiin ja kuulumiset kerrottiin. Voimien palattua matka jatkui Suvantoon. Siellä oli äidin kotipaikka Takala, jota enoni asusti.
Kansakoulun kävin Vuostimossa. Veljeni Leevi lykkäsi vuoden kouluun lähtöään, jotta pääsimme yhdessä kulkemaan tuon viiden kilometrin matkan. Maantietä ei vielä ollut; matka tehtiin kesällä kävellen ja talvella suksilla, joskus luistellen. Joululta meidät siirrettiin toiselle luokalle, koska olimme ”hyväoppisia ja kilttejä”. Kouluvuosia kertyi viisi ja jatkokoulun tunneilla kävimme muutaman kerran.
Alaluokilla oli opettajina Helmi Hirttiö ja Helmi Rytilahti, yläluokilla Eemil Kulpakko. Veiston opettaja huomasi käsityötaitoni, kun veistelin pienoispurjeveneen. Veneen keulan muodosta olimme opettajan kanssa eri mieltä, veistelin keulan oman tyylitajuni mukaisesti. Koulunkäynnin loputtua olin pikkurenkinä monessa talossa sadonkorjuun aikoina. Taidot karttuivat ja opin arvostamaan työntekoa. Saunavaaran koulun pärekaton uusimisen tiilikatoksi oli ottanut urakalla Eevert Kuurola. Hän nouti minut kaveriksi nostamaan tiiliä räystäälle asennetun rissapyörän avulla, kymmenen kappaleen erissä katolle. Eevertti oli rimoittanut katon valmiiksi ja latoi tiilet paikoilleen. Akseli Oinaalla olin kortteerina kaksi viikkoa. Palkan annoin kotitalouden käytettäväksi. Itsetuntoni nousi kovasti. Pölliäkin kävin kuorimaan Jouniojalla. Rippikoulun kävin Kemijärvellä, pappina oli Laitinen, joka muutti nimensä myöhemmin Lanjalaksi.
Isä valmisti muutamia veneitä kevään ja kesän aikana, hänellä oli taito hyppysissä neljännessä polvessa, lähtöisin Kemijärven Kelloniemestä. Minä avustin isää veneiden teossa kymmenen vuoden ikäisestä lähtien.
Vuonna 1937 olimme Leevin kanssa hakkureina Nuolivaarassa. Velipuoli Aapeli oli hevosmiehenä. Talvi siellä vierähti. Aina, kun kotitöiltä ehdimme, kävimme Leevin kanssa pöllin teossa mm. Pyhäjärvellä, Talviaisselässä ja Pelkosenniemellä Haarainojalla. Vanhemmat miehet ihmettelivät meidän taitoja ja nopeutta pöllien kuorimisessa.
Sota-aika
Talvisodan evakkoon tuli äkkilähtö Savukosken Pyhäjoen savotalta, kun lähetti toi viestin sodan alkamisesta. Mieleeni on jäänyt se, että kokki oli juuri paistanut ison vadillisen munkkeja ja keittänyt sekahedelmäsoppaa. Niinpä söimme mahat täyteen ennen lähtöä, munkkeja jäi evääksikin. Loppu soppa kaadettiin maahan.
Meidän kylän väki oli määrätty evakkoon Kittilän Kaukoseen. Evakuointi suoritettiin kuorma-autoilla, mutta minä ajoin hevosella – ja Lauri Kulpakko omallaan- pakkasessa Rovaniemen kautta Kaukoseen. Evakossa sairastuin reumaattiseen kuumeeseen, kaikki nivelet kävi turvoksissa ja tönkissä. Kittilän sairaalassa olin kaksi viikkoa hoidettavana. Ruotsalainen lääkäri hoiti terveeksi salisyylipitoisella lääkkeellä. Paranin reumasta työkuntoon, eikä reuma ole sen jälkeen vaivannut. Kotiin palasimme rauhanteon jälkeen keväällä 1940. Työhalut olivat kovat ja rahaa oli niukasti. Isän kanssa aloitimme kiireellä valmistamaan veneitä.
Syksyllä 1941 matkustin kutsuntoihin Kemiin Rytikarin koululle. Välittömästi alkoi kolmen kuukauden alokaskoulutus. Pitempään ei koulutusta ehtinyt antaa, kun komennus tuli lähteä Kiestinkiin täydennysjoukkoihin JR 12 riveihin. Joukkoja komensi eversti Puroma. Ensimmäisen pataljoonan komentajana oli majuri Suurkari ja komppanian päällikkönä luutnantti Topi Mattila. Tehtävämme oli olla vartiossa Lohivaarassa. Siellä tuli ensimmäinen tulikosketus. Toimin pikakivääriampujan lataajana.
Keväällä armeijassa kuulutettiin, löytyykö joukosta veneen tekijöitä. Tutut aseveljet ilmoittivat, että Autioniemi osaa tehdä veneitä. Lupauduin veneen tekoon ja kaveriksi lupautui eräs vanhempi turkulainen veneentekijä. Meidät kyydittiin kymmenen kilometriä rintamien taakse huoltokeskukseen. Teimme veneet eversti Puromalle ja talousupseeri kapteeni Maisiolle. Toinen veneistä oli savolaismallinen ja toinen autionimeläinen. Veneiden luovutustilaisuudessa Puroma kiitteli hyvin tehdystä työstä ja työnsi meille taskuihin muutamia Työmiesaskeja ja rintataskuun sikareja.
Kiestingistä marssimme Nurmeksen Porokylään koulutukseen ja kurinpalautustakin tarvittiin. Kahdessa kuukaudessa rivit oikenivat. Meidän komppaniassa oli haitarinsoittaja Kebman Ylitorniolta. Aina, kun oli tilaisuus, niin opeteltiin poikapareina tanssimaan valssit ja jenkat. Tanssitaito tulikin tarpeeseen, kun Porokylässä luvattomia nurkkatanssia pidettiin.
Seuraava marssi oli Karhumäen kautta Povetsaan. Sunkunniemellä pidettiin silmällä venäläisiä moottoriajoneuvoja, kun ne huristelivat Äänisen jäällä.
Tuli totisemmat paikat, kun siirryimme Kannakselle Ihantalaan. Pyöräkukkulasta taisteltiin venäläisten kanssa, se oli vuoroin venäläisten hallussa, vuoroin meidän hallussa. Minä kuljetin hevosella ruokaa tonkissa etulinjan taistelijoille.
Ihantalassa saavutimme torjuntavoiton, vihollisen eteneminen pysähtyi. Välirauhaneuvottelut vihollisen kanssa onnistuivat, mutta ehdot olivat raskaat. Yksi ehdoista oli saksalaisten joukkojen poistaminen Suomesta. JR 12-joukot siirtyvät Hyrynsalmen ja Suomussalmen kautta saksalaisten lähituntumassa Rovaniemelle. Puroma ei entisenä Saksan jääkärinä ollut halukas tulitaisteluun saksalaisten kanssa. Rovaniemeltä jatkoimme saksalaisten perässä Sattaseen, johon päättyi meidän pataljoonan sotiminen. Kotiuttaminen alkoi, mutta aseiden ja varusteiden luovutus oli vielä monen mutkan takana.
Ensimmäinen etappi oli Rovaniemi. Aapelin kanssa pyysimme lupaa lähteä jokia myöten kodin kautta Rovaniemelle ja saimme luvan. Kaksilaitainen vene löydettiin kylän rannasta, vene vesille ja sadan kilometrin matka alkoi. Ensin Kitisenjokia Sodankylän ohi pysähtymättä. Kairalassa kävimme Lakson kaupassa katsomassa olisiko jäänyt jotakin syötävää, ei löytynyt muuta kuin neljän litran lamppuöljyastia, otimme sen mukaan. Lamppuöljy olikin tarpeeseen , kun saavuimme pimeään kotiin Autioniemeen.
Perunoita nostimme maasta ja säilöimme kellariin, ne olivatkin tarpeeseen, kun palasimme evakosta. Vene jätettiin Autionimeen venehuoneeseen. Myöhemmin kuulutimme Sattaseen tuntomerkit veneestä, omistaja kävi sen noutamassa. Kotona yövyimme, aamulla jatkoimme matkaa jalan ja sitten kuorma-autokyydeissä Rovaniemelle. Matka jatkui Kemin satamaan ja sieltä rahtilaiva Bore kuutosella Ykspihlajaan. Ylipurmossa luovutimme varusteet. Sotilaspassimme täydennettiin ja saimme matkalitterat. Hyvästelimme aseveljet. Päällemme jäi kevyt riisuttu sotilas asu ja saappaat.
Kotiväkeeni liityin Ylipurmussa, jossa vierähti talvi kyläläisiin tutustuessa ja nurkkatansseissa kulkiessa. Veljeni Leevi löysi sieltä elämänkumppanin loppuiäksi.
Talonrakennustyömailla
Maaliskuussa vuonna1945 palasimme Autioniemeen -kotimme oli poltettu. Majoituimme naapuriin, Autioon, monen perheen sekaan. Heti alkoi jälleenrakennuspuiden ajo Sallan Varvikossa jokirantaan. Sieltä tulvajoessa uiton mukana Vuostimoon sahattavaksi kuudentuuman hirsiksi. Kotiin toin paluukuormassa veneen kaaripuita. Puolimäristä hirsistä salvoimme koko perheen voimin kotitalon lokakuuhun mennessä valmiiksi, Kiemungin Hanneksen opastuksella.
Talonrakennustyömaita riitti. Seuraavana vuonna veistimme Tauno-veljen kanssa talon Eelis Kilpimaalle Saunavaaraan. Vuosi oli 1947, kun rakensimme Lauri-veljen kanssa talon Fanni Kumpulalle Oinaan rannalle. Lauri osasi muurata. Kesällä 1948 muurasimme punatiilinavetan Matti Talvensaaren perikunnalle Vuostimoon. Tiilet oli valmistettu Korven tiilitehtaalla Vuostimossa.
Talvet olimme hevosen kanssa Pyhäjoen savotalla Savukoskella. Yhtenä talvena urakoitiin Härkäjoen Lusikkavaarasta Kemijoen Uittoyhdistykselle 1500 kappaletta isoja puomihonkia. Pituutta pisimmillä hongilla oli 45 jalkaa, latvan halkaisija kahdeksan tuumaa. Leevi oli kaverina hevosen kanssa. Toisena parina Anselmi Autioniemi ja Vilho Autioniemi hevosineen. Keväällä kävin puominpäitä veistämässä Ylitalon kanssa, ” Isiksi” häntä kutsuttiin.
Talvi 1949 meni metsäpalstan tilipuita ajaen. Kolmesataa pinokuutiota pölliä hankittiin meidän palstasta korvaamaan isossa jaossa huonomman palstan saaneelle isännälle hyvitykseksi. Näin tasa-arvo toteutui eikä tarvinnut rahaa käyttää.
Keväällä 1949 kävin riihitansseissa Saunavaarassa. Haitaria soittivat Veikko Perttunen ja Eino Kellokumpu. Siellä tutustuin vuostimolaiseen tyttöön Rauha Niittyseen. Tyttö oli minulle mieleinen, rakastuimme ja Mikkelinä meidät vihittiin Kemijärven kirkossa, Lanjalan toimiessa pappina.
Lapsia saimme Rauhan kanssa viisi: Unto Juhani (1950), kaksoset Aila Maria ja Eila Marjatta (1951), Lea Linnea (1953) ja Seija Kaarina (1965). Lastenlapsia on nyt kaksitoista ja lastenlastenlapsia on yksi.
Kesällä 1949 rakensimme Aapelin ja Laurin kanssa omakotitalon Piirityönjohtaja Kaarle Hulkolle Kemijärvelle. Rakennuspuutavara oli 6”x 6” parruja.
Vuosi oli 1955, kun rakensimme Lauri veljen, Kauko Autoniemen ja Martti Autioniemen kanssa omakotitalon Osuuspankin johtajalle, Anna Lamminpartaalle. Seuraavana kesänä oli Tikkasen Ollin omakotitalon rakentaminen Reino Kantolan kanssa. Niilo Kulpakon talon rakentamisessa olivat kaverina Väinö Kulpakko ja Esko Talvensaari. Tiemestari Reino Roivaiselle rakensimme talon 1955 samalla porukalla. Esko ja Anna-Liisa Björkmannille kasasimme levytalon Martti Autioniemen kanssa; he pääsivät oman katon alle 1960.
Venemestarina
Olin Tapionniemen kappelin rakennuksella kirvesmiehenä, kun uittopäällikkö Arvo Hulkko ilmestyi sinne. Hän kysyi, että onko Autioniemestä veneen tekijät loppuneet? Vastasin, että ei ole, jos pääsen samaan ansiotasoon kuin kirvesmiehenä. Hulkko kehotti aloittamaan veneiden valmistamisen ja pyysi tekemään tarjouksen neljästä uiton tarpeisiin sopivasta veneestä. Tein tarjouksen, pyysin neljäsataamarkkaa veneeltä ja tarjoukseni hyväksyttiin. Siitä alkoi jatkuva veneiden valmistaminen karjatalouden rinnalla. Parhaimpana vuosina valmistui loppuun kolmekymmentä venettä. Aapeli Suvanto nikkaroi kaverina, joskus Martti Autioniemi.
Metsähallitukselta ostin oksattomia, tupsulatvaisia siemenpuita pystyyn. Tammikuussa puut kaadettiin ja rahdattiin Vuostimon sahalle sahattavaksi veneen laitalaudoiksi. Jatkopuut veneen keulaan ja perään hankittiin kuusikko leimikoista. Etukäteen kävimme merkkaamassa kuuset, joista katsoimme jatkopuut saatavan. Metsurit katkaisivat merkatun kuusen reilun metrin korkeudelta. Alkuaikoina jatkopuu irrotettiin kannosta kirveellä. Helpotus tähän tuli, kun moottorisahat saatiin käyttöön. Kaaripuut kerättiin Metsähallituksen vanhojen paksuoksaisten aarnimetsien hakkuilta, pääasiassa Savukosen kairoista, joskus Huttulan metsistä. Venenaulat hankittiin Haaparannalta, ruotsalainen naula oli kovempi eikä repinyt puuta. Tarkkaa lukua valmistetuista veneistä ei ole, ehkä kuusi- kahdeksansataa kappaletta.
Vuonna 1960 kävimme Martti Autioniemen kanssa rakentamassa yhdeksäntonnia kantavan lautan Suvannon kapulalossille. Nykyään lautta on museoituna katoksen alla Suvannon jokitörmällä. Siellä on kilvessä maininta katoksen tekijöistä, mutta lautan tekijöitä ei ole muistettu mainita.
Veneiden valmistamisessa tapahtui sukupolven vaihdos vuonna 1982, jolloin poikani Juhani otti vastuun veneiden valmistamisesta. Toki Juhani oli ollut veneiden valmistamisessa mukana kymmenvuotiaasta lähtien.
Kun Pelkosenniemellä pidettiin lasikuituveneiden valmistuskursseja, kävimme Juhanin kanssa katsomassa miten niitä valmistettiin. Arvelimme, että pysymme perinteisten veneiden tekijöinä, sillä hajukin hirvitti.
Vuonna 1985 kävin Hervannassa talkoissa tyttäreni Lean ja miehensä Erkki Martinin omakotirakennustyömaalla. Samana vuotena autoin myös Juhania hänen omakotirakennuksella muuraamalla savupiipun. Muutamia satoja lauta ja vaneriveneitä Juhani ehti valmistaa ennen tapaturmaista kuolemaa joulukuussa 2005. Vaimoni Rauhan kohtaloksi tuli syöpä samana vuonna. Eläkepäiväni ovat kuluneet metsäpalstoja hoitaen, polttopuita tehden ja veteraanien harrastuksiin osallistuen. Luottamustehtäviä on ollut vaalilautakunnassa ja kansakoulun johtokunnassa.”
Autioniemen kylä
Autioniemi on ollut venemestareiden ja kirvesmiesten kylä. Venemestareista mainittakoon Aleksi Säärelä ja hänen poikansa Aukusti ja Hannes, jotka jatkoivat veneiden valmistamista Uittoyhdistykselle ja yksityisille kymmeniä vuosia. Autioniemen Kalle ja Anselmi valmistivat myös Uittoyhdistykselle ja yksityisille vuosikaudet veneitä. Matti Heikki Autioniemi ja hänen poika Eemeli olivat myös veneen tekijöitä.
Tämän kertomuksen on muistiin merkinnyt Matti Hulkko 14. ja 21. helmikuuta vuonna 2007 haastateltuaan 85-vuotiasta Aleksander Autioniemeä hänen kotonaan Autioniemessä.