Pelkosenniemen kylän liepeille majoittuneita saksalaisia sotilaita seurattiin, eikä heitä pelätty. Oli vuosi 1944. Kahden viikon ajan olin iloisin mielin kulkenut ensimmäisiä koulupäiviä.

Oli tavanomainen syyskuun ilta, kun nukahdin toiveita täynnä kouluaamua odottamaan. Aamuyöstä heräsin hälinään, kun isä, äiti ja kotiapulainen pakkasivat astioita saaveihin ja vaatteita isoon puiseen kenkälaatikkoon. Myös sisarukseni Juhani, Risto, Marjatta ja Helena valpastuivat ihmettelemään pakkaamista. Isä kertoi, että Pyhäjärven Reino oli käynyt ja käskenyt valmistautumaan lähtöön. Myös pappilasta oli soitettu samasta asiasta.

Äiti selitti, että nyt lähdetään ukin luokse Iisalmelle. Isän käskystä, Juhani lähti puoli viideltä noutamaan edellisenä päivänä ostettua jaaraa Saunavaarasta Matomaan Kallelta. Talosta Juhani oli saanut sen verran narua, että sai pässin talutukseen. Olivat jaara ja Juhani ottaneet yhteen matkan varrella, kun se oli säikkynyt saksalaisia ajoneuvoja. Lehti-Patju teurasti pässin ja suolasi puusaaviin. Saavi lihoineen katosi Kemijärven asemalle.

Ei me lapset oltu moksiskaan evakkoon lähdöstä, ei siinä itketty. Päinvastoin olimme iloisia, kun pääsimme matkustamaan. Isän pyynnöstä Kemijärveltä saapui Kemiyhtiön kuorma-auto noutamaan yhtiön ja meidän omaisuutta. Meidät lastattiin kimpsuineen kampsuineen samaan kyytiin. Nuorimmat pääsivät äidin kanssa kuljettajan vierelle hyttiin. Juhani ja minä saimme vilpoisen kyydin lavalla. Isä jäi jatkamaan yhtiön töitä.

Kuulin myöhemmin naapurin pojalta, kuinka hän oli opastanut saksalaista, moottoripyörän sivuvaunussa istuen, ostamaan meidän kanoja. Kanat oli sullottu elävinä kahteen säkkiin. Maksu suoritettiin ilmeisesti rahalla tai konjakilla, tavan mukaan. Lehmien, Kirjon ja Leimun, monivaiheista jalkapatikassa suoritettua kuljetusta Ruotsin puolelle huolehti kotiapulainen Helmi. Lehmät jäivät Ruotsiin ja Helmi tuli luoksemme Iisalmelle.

Kemijärvellä odotimme junan lähtöä, ensin ukin luona Nokkalassa, sitten aseman lähellä Pohjolaisella. Siellä riippui olohuoneen katosta taitavien poikien tekemä lentokone, joka on jäänyt minulle erityisesti mieleen.

Asemalla odotellessa tuli ilmahälytys, ihmiset juoksivat peloissaan ulos suojaa etsimään. Äitini ja eräs toinen äiti lapsineen päättivät jäädä paikoilleen. Osumia ei asemalle onneksi sattunut. Junasta saimme kaksi vastakkaista paripenkkiä, penkkien välin äiti täytti mukana olleilla makuuksilla.

Kommelluksitta saavuimme Iisalmelle. Eno oli vastassa ja kyyditsi meidät ukin kotiin. Siellä vierähti muutama viikko. Muistan, että kävin apulaisen kanssa useamman kerran kirkossa. Kanasen sekatavarakaupasta kävimme ostamassa sota-ajan makeaa, puuronkastiketta ja hiivaa. kerran kun äiti osti lihaa ja alkoi valmistaa siitä ruokaa hän huomasi lihassa mönkivän raatokärpäsen toukkia. Liha palautettiin kauppaan.

Pian eno hommasi meille turvallisen asunnon Vieremän Kauppilanmäen Kattaalaan, äidin serkun kotiin. Kattaalan pirtti oli laaja ja graniittikivestä tehty uuni lohkaisi siitä suuren osan. Hiilloksen päällä koukussa kypsyivät keitot ja uunissa leivät ja paistit. Saimme peräkamarin käyttöömme.

Isoveljeni Juhani pääsi jatkamaan koulunkäyntiä. Pitkän koulumatkan hän taivalsi yhdessä talon tyttären Leenan kanssa. Äiti ei minua tuolle koulutielle päästänyt, vaikka olin jo täyttänyt seitsemän vuotta. Matka olisi pitänyt kulkea hiihtäen metsän halki. Juhaniakin oli pelottanut kovasti aina, kun oli joutunut yksin pimeällä taivaltamaan.

Joulua ja isää odoteltiin hartaasti. Marjatta ja Helena muistivat isää joka ilta iltarukouksessaan. Kerran Marjatta oli katsonut isän valokuvaa ja sanonut, tule pois isi siitä kuvasta minulla on niin ikävä. Koulun kuusijuhlaan saimme hevoskyydin, talon pojan Paulin ollessa ohjaksissa. Juhla jäi lyhyeksi, kun jo menomatkalla katkesi aisa. Paulilla oli onneksi kirves mukana ja metsästä löytyi uusi aisapuu. Loppujuhlan tarjoiluun ja joulukorttien jakeluun ehdimme.

Leenan opastuksella valmistimme joulukoristeita. Kuusen kynttilätkin hän valoi kuistilla, pumpulilankaa eläinrasvassa uittaen ja välillä jäähdyttäen. Kuusen koristelussa ja joululeikeissä olimme innolla mukana.

Leenalla oli laulut ja leikit muistissa. Riston kanssa saimme sukset lahjaksi, niillä hiihdettiin ja otettiin mäessä ”akkoja”. Tapaniksi, talon pojat Pauli ja Pentti valmistivat läheisen lammen jäälle karusellin. Riu`un päähän kiinnitetty kelkka kiersi ympyrää hirmuista vauhtia, kun pojat sitä kierrätti. Lapin lasten riemulla ei ollut rajoja, lumeen lennettiin jok`ikinen. Vanhempikin väki oli tuota hurjastelua seuraamassa.

Kengistä oli puute, isä oli tuonut nahkaa niiden tekoon. Fransu-sedän ja isän mukana saimme hevoskyytiä, kun kävimme suutarilla mittoja antamassa lapikkaisiin. Eivät ne lapikkaat koskaan valmistuneet. Valokuvassa kävimme Iisalmessa koko konkkaronkka.

Maaliskuussa aurinko pitkitti päivää. Aikuiset sanoivat sodan päättyneen ja pääsemme kotimatkalle. Isä tuli meitä noutamaan. Hevoskyydillä menimme Kauppilanmäen asemalle, junalla Kontiomäen kautta Ouluun ja edelleen Iihin. Junalla ei pitemmälle päässyt, koska Iijoen silta oli räjäytetty. Junassa oli ahdasta, sotilaat nukkuivat jopa hattuhyllyillä. Täitä saimme matkamuistoksi. Iistä matka jatkui Koskisen Jaskan sekajunassa. Autossa oli kotimatkalla Pelkosenniemen nimismies Enojärvi perheineen, kuljettajan vaimo Eeva ja Eevan veli Yrjö arkussa lavalla.

Kemissä yövyimme apteekkarin vieraana. Muistan kuinka talon tyttö piti meille seuraa ja lahjoitti kaikille lasten kivisormuksia. Aamulla matka jatkui. Rovaniemen tiellä oli sotapoliiseilla tarkastus ja puomi. Nimismies tiesi, että lapsia ei saanut päästää ohi miinavaaran vuoksi. Niinpä hän neuvoi miten heidät piilotetaan huopien alle ja hän hoitaisi sotapoliisit. Nuoremman lapsen Helenan suun edessä piti äiti kättään ääntämisen pelosta. Puomi aukaistiin ja matka jatkui maaliskuun routaisella tiellä, hätäisesti korjattujen siltojen ylitse, halki savupiippuja törröttävän Rovaniemen.

Aamuyöstä saavuimme kotiin, polttamatta jääneeseen Niiniveteen. Siellä meitä odotti Vihtori Iivari, hän oli lämmittänyt taloa ja keittänyt poron keuhkoista keiton. Työkansa näkkileipä margariinin kanssa maistui evakosta saapuville. Metsänhoitaja Saarivirran perheen kotiuduttua saimme heiltä maitoa Juhanin noutamana. Meidän omatkin lehmät ja kotiapulainen kotiutuivat ajan myötä.

Kevät kului jännittävissä touhuissa, jatkuvasti ilmestyi lumen sulaessa saksalaisten ulos heittämiä tavaroitamme. Huonekalut oli osaksi rikottu, mutta kirjat saatiin suhteellisen hyväkuntoisina kirjahyllyyn. Kosteen kauppatavaroitakin löytyi Lehtikankaalta.

Lumien sulettua pioneerit raivasivat miinat ja rahtasivat moottoripyörän sivuvaunussa ammuksia jokeen. Sieltä me pojat niitä ongittiin. Ruutia poltettiin sankoissa ja nalleja räjäytettiin kiveä vasten. Talon korkuisia liekkejä saatiin aikaiseksi. Päätä särki hirmuisesti, kun ruutia käsiteltiin. Ihme oli, kun hengissä selvittiin. Oli se kranaatinheitinammusten käsittely niin rajua rantakivikossa. Isompia saksalaisten ammusvarastoja pioneerit räjäyttivät suojapaikoissa. Miehet kiersivät taloissa varoittamassa vaarasta ja käskivät mennä pirtin uunin taakse suojaan räjäytyksen ajaksi.

Näin kesä kului vaaran läheisyydessä. Syksyllä pääsin jatkamaan koulua. Minut pakotettiin suoraa toiselle luokalle, vaikka ekaluokka oli jäänyt käymättä. Itkien panin vastaan ja sanoin, että Santerikin on parempi lukemaan. Tyhmiä olivat opettajat, eivät antaneet lapsen kehittyä normaaliin tahtiin.

—Matti Hulkko