Tampereelta Juotaksen voimalaitokselle

Tässä tarinassa Eino Armas Äijälä kertoo elämäntaipaleestaan Tampereelta Juotakselle.

Synnyin 16.08.1928 Kangasalla. Isäni nimi oli Kaarlo Iisakki Äijälä, synt.1897, ja äitini nimi oli Saima Maria os. Lehtonen, synt. 1909. Minulla oli yksi veli, joka kuoli kaksivuotiaana keuhkokuumeeseen. Tampereen Järvensivun koulua kävin kolme luokkaa ja neljä luokkaa Raikun koulua.

Kansakoulun päätyttyä töihin teki mieli. Isä ehdotti rautateiden veturinkuljettajan oppiin, jonne en kuitenkaan alle viisitoistavuotiaana vielä päässyt. En jäänyt odottamaan vanhenemista, niinpä hakeuduin Autokauppa ja Tehdas Oy:n palvelukseen korjaamolle. Korjaamolla kunnostettiin sotasaaliskalustoa. Minulle annettiin työtehtäväksi olla apuna Deodoort nimiselle sotavangille. Hän oli kotoisin Ukrainasta, tehnyt töitä siviilissä traktoritehtaalla, jossa valmistettiin korjaamolla kunnostettavia Talinetsia telaketjutraktoreita. Deodoortilla oli Ukrainassa vaimo ja tyttö, joiden kuvia hän esitteli hyvällä tuulella ollessaan. Erään kerran meille tuli välirikko, kun suomalaisittain kutsuimme häntä ”Telturiksi”, joka ei häntä miellyttänyt. Minua vaivasi vielä poikamaisuus ja työkaveria teki mieli kiusata. Kirjoitin kolikynällä osoitelappuun Telturi ja laitoin rautalankakoukulla roikkumaan hänen pers`taskuun. Tämä herätti yleistä hilpeyttä, kunnes toinen vanki otti lapun ja näytti Telturille, hän ei kestänyt huumoria. Hoksasi kuka oli lapun laittanut. Telturi ampaisi minua päälle, repi kaksinkäsin tukasta ja manasi ”jopojumait suhna tappata”. Eli jotenkin, saatanan suomalainen tapan. Olin siinä tiukasti hänen otteessaan, pääni hänen polvissa, hädissäni tarrasin Telturin kiveksiin ja puristin voimakkaasti. Hän löysäsi, hyppeli kumarassa ja kirosi venäjäksi pitkän litanian, suhna toistui monta kertaa. Pitkään Telturi oli vihainen. Ajan kanssa, kun annoin hänelle kessupaketin ja voileipiä,  hän leppyi. Kutsui minut Talinetsian kojeajolle mukaan. Kojeajo suoritettiin Kurasaarelan sementtivalimon hiekkamontussa. Vuosi 1943 siellä vierähti Stalines telaketjutraktoreita kunnostaessa.

Verstastyön loputtua menin tädin kotiin, missä osallistuin maalaistalon töihin. 1946 soitin Hämeen Sähköön Hämeenlinnaan ja kysyin voisivatko ottaa työharjoitteluun, lupasivat työpaikan. Hämeen Sähkössä olin töissä verstaalla ja ulkojohtosähköasentajan opissa kaksi vuotta.

Varusmiespalvelus oli seuraavaksi vuorossa. Käsky tuli Lentorykmentti 4:ään Luonnetjärvelle. Alokasajan jälkeen menin Lentosotakouluun AU-kurssille, sähkölinjalle Kauhavalle. Kurssilta sain sähköoppia tulevaisuuteen. Joskus pääsin esimiesten mukaan lennoille. Varusmiespalveluksen jälkeen jatkoin töitä Hämeen Sähkössä verstaalla. Mieli teki katsella maata laajemmin, Lappiin lähdöstä olin aina haaveillut.

Vuosi oli 1950, kun ostin junalipun Kemiin. Kemin työnvälitystoimistosta annettiin ohje mennä kysymään töitä Kemi Oy:n Massatehtaalta. Sieltä sain työpaikan verstaan sähköosastolta. Kahden vuoden kuluttua tuli mittani täyteen tehdastyöstä, niin aloin tiedustella parempia työpaikkoja.

1952 hakeuduin töihin voimalaitostyömaalle Jumiskolle. Sinne ottivat töihin kuljetusosastolle maansiirtoautoa (Bullea) ajamaan. Tehtävääni kuului myös Bullen sähkötoimintojen huolto ja korjaus. Bullen ohjaus ja kippi toimivat sähköisesti. Työhön olin tyytyväinen ja palkkakin  parempi kuin tehtaalla.

Jumiskolla iskin silmää ruokalan iloiselle kassaneidille Sonjalle. Ennen pitkää rakkaus leimahti, kosin Sonjaa ja sain myöntävän vastauksen. Meidät vihittiin Kuusamon pappilassa 14.04.1954. Häitä vietettiin Sonjan kotona Uutelassa.

Jumiskon voimalaitos valmistui 1955 lopulla. Seuraavan vuoden alussa sain komennuksen Haminaan, syväsataman ruoppaustyömaalle. Sinne oli vuokrattu viisi Bullea. Toimin kuljettajana ja huolsin niiden sähkölaitteita. Aluksi meni kolme viikkoa yleislakossa. Lakkovahdit vahtivat ettei Bullea liikuteltu, akut saimme siirtää  pakkaselta suojaan. Muutama kuukausi Haminassa maita siirrettiin. Sonja asui komennusajan kotonaan Kuusamossa.

Haminasta siirryimme Sotkamoon Kallioisten voimalaitostyömaalle, saman kaluston kanssa. Vuokraaja oli Kajaani Oy.

Seuraavaksi maansiirtokalustoa tarvittiin Rovaniemen mlk. Juotaksen voimalaitostyömaalle, vuosi oli 1956 elokuun loppua. Keski-Lapin Voima Oy oli rakennuttaja. Työ oli kalliolouhoksen ajoa tunnelista.

Allasalueen maiden ostaminen oli vielä käynnissä. Ostoasiamiehenä oli entinen poliisi Aapo Karppinen ja hänellä oli oppaana paikallisolot tunteva Nestori Hiltunen. Arvokkaan näköisiä herroja molemmat. Kulkivat peräkkäin talosta, taloon pitkät, paksut sikarit   suupielessä savuten.

Rakennusvaiheen aikana keväällä 1957 tuli kiire. Kun tunneli avattiin, saman tien se meni tukkoon pystysuoralta osalta irtomaista. Kauhakuormaajalla tunneli saatiin avattua  siirtämällä maat pois. Heti, kun tunneli oli saatu auki, niin kauhakuormaajalla tuli kiire ja osa miehistä joutui veden varaan.

Myöhemmin tulva-aikana 10-15.05.1957 vesi syöksyi kovalla voimalla, hajottaen maantiesillan käyttökelvottomaksi. Kulku jouduttiin ohjaamaan voimalaitoksen padon kautta.

Hommasin asunnon Juotakselta, sinne Sonja muutti lapsemme Marketan kanssa syyskuussa. Töitä riitti puoleksitoista vuodeksi. Töissä tuli lyhyt lomautus, ennen kuin uusi työmaa Ii joella olisi alkanut.

Tutustuin Juotaksen työmaalla Keski-Lapin Voima Oy:n johtoon, toimitusjohtaja Nyqvistiin ja rakennuspäällikkö Vertomaahan. Kysyin, olisiko heillä töitä tarjota. Heti en saanut vastausta, jäivät miettimään. Seuraavan kerran tapasin heidät, kun he valitsivat käyttöhenkilökuntaa voimalaitokselle. Kirjallisen kokeen läpäistyäni sain työpaikan voimalaitoksen kojeita asentamaan.

Kojekäytöt aloitettiin keväällä 1958. Voimalaitoksen vastaavaksi hoitajaksi nimettiin sähköteknikko Reino Pyhäjärvi. Minä sain vakituisen työn päivystäjänä. Kojekäytöt jatkuivat ilman valtakunnan verkkoon kytkemistä. Generaattori oli Strömbergiltä ja turpiini Tampellalta.

Koekäytön yhteydessä sattui vahinko, kun  6 kilovoltin erotin kytkettiin vahingossa kiinni valtakunnan verkkoon tahdistamatta, mikä olisi pitänyt tehdä katkaisijalla tahdistettuna. Kova pamaus, valokaaret ja generaattorin parkaisu säikäyttivät kojekäyttäjät niin, että Vertomaa lensi perseelleen lattialle ja Naukkarinen juoksi tuhatta ja sataa portaita ulos. Vahingosta selvittiin erottimen kärkien vaihdolla. Alkuvaikeuksista selvittiin ja voimalaitos alkoi tuottaa sähköä valtakunnan verkkoon. Siirryttiin normaaliin työrytmiin.

Voimalaitoksen teho on 3,6 megawattia joskus huippu on käynyt 4,2 megawatissa. Ensimmäisenä keväänä puutavara siirrettiin autoilla padon ohi Kemijokeen, viimetingassa Pekkalaan saakka uiton hännille. Seuraavaksi kevääksi siirtolaitteet ja uittoränni olivat valmiit ja käytössä. Eräänä sunnuntaina hirvi oli eksynyt padolle ja säikähti minua, hyppäsi uittoränniin. Liukkaassa peltirännissä ei koparat pitäneet, niin hirvi huilasi rännissä Kemijokeen ja ui rannalle.

Töiden alettua normaalilla työrytmillä, aloitin turvallisin mielin  omakotitalon rakentamisen työn ohessa. Lopulta pääsimme Sonjan ja Marketan kanssa oman katon alle.

Yhtiön velvollisuuksiin kuului hoitaa kuljetukset Juotasjärven kylään. Piittisjoen ylitykseen piti rakentaa lossi. Lautan rakensivat Hiltusen veljekset Posion Lamminvaarasta. Aluksi lauttaa hinattiin lautan kylkeen kiinnitetyllä moottoriveneellä.

Ajan kuluessa  jälkityöt saatiin kuta kuinkin tehtyä ja allasalueen ihmisten vaatimukset täytettyä. Niinpä Reino Pyhäjärvi siirtyi verkostotöiden esimieheksi Kemijärvelle.            Minä jatkoin Reinon hommia voimalaitoksen vastaavana hoitajana. Vuokrasin oman taloni vieraille ja perheeni muutti yhtiön omakotitaloon Kemijoen rannalle. Aluksi hoidin tehtävää yksin kuukausipalkalla. Päivät venyivät pitkiksi. 410 neliökilometrin sadealue vaati jatkuvaa tarkkailua säännöstelypadoilla.

Juotasjärven tienvarressa oli kahden kilometrin mittainen lumilinja, linjalla viisikymmentä paalua. Niiltä otettiin kerran kuukaudessa viiden litran luminäyte, joka sulatettiin vedeksi. Loppukeväästä näyte otettiin kaksi kertaa kuukaudessa. Korintteenojan padolla oli piirturi tallentamassa veden virtausta,  vaihdoin piirturiin rullan kuukausittain. Lumen sulamisen seuraaminen läheisen vaaran rinteeltä toimi tietokoneena vuodesta vuoteen, antaen tietoa juoksutuksien aloittamiseen.

Minulle palkattiin avuksi Arvo Juotasniemi, hän osallistui myös laitoksen päivystykseen. Pahin tilanne koettiin vuonna 1968, kun syystulvat yllättivät. Lokakuun alkupäivinä satoi puolimetriä märkää lunta. Heti perään viikon ajan vettä, joka sulatti lumen altaaseen. Altaassa vesi nousi ylärajalle. Toimitusjohtaja Nyqvist oli hankkimassa rahoitusta uudissähköistyksiin Helsingissä, eikä päässyt paikalle. Lupaa ei ollut vesipinnan ylittämiselle, lupa piti hakea. Tulvaluukut oli epäkunnossa, eikä niitä voinut avata veden ollessa ylärajalla, pelättiin niiden kestävyyttä. Lupa saatiin veden nostolle. Vesi nousi niin, että syysmyrskyn aallon pärskeet roiskuivat padon yli. Ajatin kahdella traktorilla kiviä altaanpuoleiseen luiskaan. Lopulta sade lakkasi ja vesi alkoi laskea milli, milliltä. Voimalaitos kävi täydellä teholla kaksi kuukautta yötä päivää.  Voimalaitoksen tuotto oli tuolta vuodelta ennätyksellisen suuri 14,7 miljoonaa kilowattituntia, normaali vuosina keskimäärin  8 miljoonaa kilowattituntia.

Käyttöinsinööri Pentti Ruuhosen tullessa taloon hän tiedusteli miten pitkiä päiviä joudun tekemään. Kerroin Ruuhoselle tehtävästäni ja hänelle tuli realistinen näkemys töistäni. Ruuhonen antoi tehtäväkseni tiedustella sopivaa miestä töihin lähiseudulta. Kylästä löytyikin sopiva mies Viljo Posio, vuosi oli 1970. Syksyllä huomasin miten vaarallista moottoriveneen käyttö oli Piittisjoen lautalla, veneen ollessa jäässä yltä päältä. Esitin käyttöinsinööri Ruuhoselle vaaran paikan. Heti sain tehtäväksi käydä vakoilemassa Savukosken Kemin lossilla miten siellä lauttaa kuljetetaan. Ajelin paikanpäälle ja piirsin Kl upiaskin kanteen mallin lautan kylkeen kiinnitetystä perämoottorista, joka oli sateelta suojatussa kopissa. Merkkiniemen Pekka valmisti ohjeitteni mukaisesti samanlaisen Piittisjoen lautalle. Ei Juotasjärven asukkaat aina olleet tyytyväisiä lossin kulkuun. Rospuutto aikana yhtiön piti palkata taksi kuljetuksiin kylän ja lossin välille, oli siellä kerran Sonjakin meidän omalla autolla hoitamassa kuljetuksia. Lossin käyttö päättyi, kun yhtiö rakennutti sillan joen yli vuonna 1975. Maantietä kunnostettiin ja lopulta tie saatiin tielaitoksen haltuun ja hoidettavaksi.

Juotaksen voimalaitoksella olin  töissä  32 vuotta. Aluksi voimalaitosta rakennettiin Keski-Lapin Voima Oy:n nimellä, myöhemmin se sulautui  Koillis – Lapin Sähkö Oy:hyn. Eläkeikään tulin 1988. Vaimoni Sonja oli myös yhtiön palveluksessa osa-aikaisena, hän hoiti puhtaanapidon ja kestitykset. Toinen työ Sonjalla oli jakaa postia kylässä. Lapsia on yksi Marketta, lasten lapsia kaksi ja lasten, lasten lapsia yksi.

Huomion osoitukset: Keskuskauppakamarin ansiomerkki 30 vuoden palveluksesta.

Luottamustehtävissä olen olut vaalilautakunnan jäsenenä ja Juotasjärven Kalastushoitokunnan sihteeri, rahastonhoitaja.

Voimalaitoksen hoitaja sähköteknikko Reino Pyhäjärvi, toimitusjohtaja Rafael Nyqvist ja voimalaitoksen päivystäjä, myöhemmin hoitaja Eino Äijälä. Kuva: Eino Äijälän albumista.

Tämän kertomuksen on muistiin merkinnyt Matti Hulkko haastateltuaan 78- vuotiasta Eino  Äijälää ja hänen vaimoaan Sonjaa Kuusamon Tropiikissa 18-19. 11.2006.